Intterrail reitin suunnittelu, tarinoita reililtä osa1

Interrail aiheiset juttuni ovat selkeästi kiinnostaneet teitä melko paljon tänä keväänä ja kesänä. Me toteutimme oman interrailimme vuonna 2016 ja viivyimme reissussa noin kahden viikon ajan. Nyt ajattelin kertoa teille millaisen reitin me kuljimme ja miten interrail reitin suunnittelimme. Sisällytin tähän postaukseen myös mietteitä vuoden 2016 reilipäiväkirjasta. Suosittelen kirjoittamaan tällaisen itsellenne muistoksi matkasta. Tähän on mukava palata näin jälkikäteen.

Oma reilimme oli onnistunut reitin suunnittelun kannalta. Meille jäi hyvin aikaa käydä eri paikoissa ja tutustua kaupunkeihin, joihin halusimmekin pysähtyä pidemmäksi aikaa. Mukaan mahtui myös päiväretkikohteita.

Jos et vielä ole tutustunut aiempiin interrail-aiheisiin postauksiini löydät ne näistä linkeistä:

Intterrail Euroopassa – Millaisella budjetilla?

6 vinkkiä Intterrailin tekemiseen Euroopassa

Reitin suunnittelussa on tärkeintä mielestäni miettiä omaa ajankäyttöä. Mihin haluat aikaasi pistää ja mitkä ovat sellaisia must see kohteita, johon haluaisit päätyä. Reittiä suunnitellessa meille oli myös tärkeää se, ettei junamatkat venyisi äärimmäisen pitkiksi vaan ne pysyisivät kohtuu pituisina, jolloin matkaaminenkaan ei olisi niin raskasta.

Me lähdimme matkaan elokuussa, sillä silloin Euroopan muiden maiden lomat ovat jo ohi ja ruuhkaa ei ole enää niin paljoa. Matkasimme ensin lentokoneessa reilimme lähtöpisteeseen Roomaan. Päivä oli 8.8.2016. Roomassa me yövyimme ensimmäiset yömme. Meitä oli matkassa neljä kaverusta ja kun varasimme hostelleja, varasimme yleensä meille vain neljän hengen huoneen, jossa yövyimme yhdessä. Meidän hostelli sijaitsi lähellä Rooman rautatieasemaa.

Roomassa kävimme ensimmäisenä päivänä Colosseumilla, Espanjalaisilla portailla sekä Fontana di Trevillä. Meidän reissussa ylipäätään pyrimme budjetoimaan tietyn määrän rahaa nähtävyyksiin, joten nekin tuli tarkkaan miettiä sen kannalta, mitä halusimme oikeasti nähdä.

”Söin elämäni ekat gelatot ja oli hyvää! Italialaisilla on kyllä aivan oma tyyli olla ja elää, kaikkialla tuntuu olevan menoa ja meininkiä”

9.8.2016 oli kokonainen päivä Roomassa. Olimme nukkuneet yhdeksään asti aamulla ja hostellin aamupala oli niin huono, että olimme päätyneet erään kirkon portaille nauttimaan aamupalaksi kolmioleipää. Päivä vierähti Rooman nähtävyyksiä katsellen. Kävimme Pantheonilla ja Vatikaanivaltiossa. Paavi vaan ei kuulemma ollut paikalla.

Trastveren alue osoittautui kauniiksi ja kävimme siellä syömässä pizzaa edullisesti. Hostellista sängyn päältä löytyikin sitten koppakuoriainen, yäk. Illalla kävimme ihastelemassa Colosseumia iltavalaistuksessa.

Roomasta hypättiin junaan anivarhaisella aamulla 10.8. ja matka jatkui kohti La Speziaa. Tarkoituksemme oli vain yöpyä tässä kyseisessä kaupungissa, mutta tärkein kohde oli Cinque Terre eli viisi kylää kyseisen kaupungin lähettyvillä. Olen Cinque Terrestä kirjoittanutkin aivan omat postaukset ja kävin tässä kyseisessä paikassa myös vuonna 2021. Mielestäni yksi parhaimpia nähtävyyksiä Italiassa.

La Spezia on todella kaunis kaupunki, tosin meidän hotellimme ei ollut mikään paras. Muistan, kuinka koppakuoriaiset vilisi lattialla ja ällötyshän siitä syntyi. La Speziasta matkustimme lautalla Riomaggioreen ja sieltä junayhteydellä Manarolaan. Porto Venere osui lauttamatkallemme.

”Saavuimme lautalla Riomaggioreen, joka oli aivan fantastisen upea paikka! Ihania pieniä värikkäitä taloja ja mukava tunnelma”

11.8. Lähdimme aamulla La Spezian asemalle, josta juna lähti kohti Genovaa. Genovassa pudotimme ostamamme postikortit laatikkoon ja jatkoimme vaihtoyhteydellä kohti Ventimigliaa. Genova-Ventimiglia välinen junamatka oli yhtä tuskaa, sillä junassa ei ollut ilmastointia. Ventimigliassa juoksimme vaihtojunaamme, johon ei ollut tarvinnut paikkavarausta etukäteen. Tällä junalla ylitettäisiin Italian ja Ranskan raja.

Tässä kohtaa tapahtuikin reissumme ehkä mielenkiintoisin hetki kun todistimme rajalla laitonta maahantuloa. Vuosi 2016 oli vielä Euroopassa pakolaisaallon suurta aikaa. Isot massat vyöryivät Eurooppaan pakolaisia ja rajoja ylitettiin tuon tuosta. Junavaunussamme olikin hieman epäilyttävää porukkaa, mutta juna oli niin täynnä, että esimerkiksi itse jouduin vain istumaan tämänlaisen hieman kylmiä väreitä käytöksellään nostattavan henkilön viereen. Tässä kohtaa pitää myös ottaa huomioon, että Euroopassa oli tapahtunut paljon terrori-iskuja lähiaikoina. Esimerkiksi Nizzan rekan ajo ihmisjoukkoon oli tapahtunut melko hiljattain. Tämä sai myös meidän seurueen hieman valppaammaksi.

Henkilö, joka vieressäni istui käyttäytyi melko hermostuneesti. Hänellä oli joku Nokian vanha 3310 kädessä ja hän pyöritteli sitä ja katseli ulos ikkunasta todellakin hermostuneesti elehtien. Sitä kerkesi ajatella jo, että onko tässä joku pommi junassa ja pitäisikö olla huolissaan. Ennen raja-asemaa tämä henkilö alkoi puhua mulle ranskaa ja hän kysyikin, että voisinko pistää kassini tähän hänen penkilleen, kun hän menisi sen alle piiloon. Ymmärsin keskustelun, sillä olen opiskellut ranskaa. En kuitenkaan tässä hetkessä saanut kuin soperrettua englanniksi, että itselläni oli kyllä ihan hyvä näin, enkä ajatellut laukkuani siirtää.

Yht’äkkiä tämä kyseinen henkilö sitten vain vajosi penkkien väliin piiloon, siten että hänen vatsansa jäi näkyviin siihen kohtaan missä pidät omia jalkojasi kun penkillä istut. Hänen päänsä oli toisen penkin alla ja jalat toisen penkin alla. Ihmettelin itse, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Raja-asema tuli ja rajavartiolaitos astui sisään. Taskulampun valolla he nostivat penkkien alta piiloistaan yksitellen pakolaisia ja ohjasivat he ulos junasta istumaan laiturille. Tämä henkilö, joka oli vajonnut viereisten penkkien väliin jäi myös rajavartiolaitoksen haaviin.

Juna lähti liikkeelle ja rajavartiolaitos oli poistunut junasta löytämiensä henkilöiden kanssa. Eräiden brittien jaloista kömpikin sitten pari pakolaista jotka heittivät yläfemmat brittien kanssa ja jäivät Ranskan puolella junasta ensimmäisellä asemalla. Vieläkin toivon, että tämä juttu olisi vain kuviteltua, mutta ei se kyllä sitä ole. Yksiä erikoisimpia kokemuksia, mitä olen Euroopassa kokenut matkoillani.

Me selvisimme Nizzaan ja tästä jatkankin seuraavan postauksen parissa.

One Reply to “”

Kommentointi on suljettu.

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus